Suomessa valtion Posti- ja lennätinlaitoksen (Posti- ja telelaitos 1981 alkaen) toiminta aloitettiin 1.6.1927. Sen tehtävänä oli mm. hoitaa lennätin-, telex- ja puhelinliikennettä. Vasta 1.1.1990 se muutettiin liikelaitokseksi, jota seurasi yhtiöittäminen 1.1.1994.

Posti- ja lennätinlaitoksella oli puhelinkeskuksia, joissa yhdistettiin käsivälitteisiä puheluja. Soittaja (tilaaja) tilasi puhelun etukäteen valtion puhelinkeskukselta ja odotti, että puhelunvälittäjä kytki hänen puhelimensa haluttuun puhelimeen joko normaalina, erittäin kiireisenä tai pikapuheluna. Yhdistettyään puhelimet puhelunvälittäjä ilmoitti tilaajalle puhelun olevan valmis ja puhuminen saattoi alkaa. Vaikka paikallispuheluja automatisoitiin jo 1920-luvulta lähtien, saatiin kauko- ja ulkomaanpuhelut kokonaan automatisoitua vasta 26.3.1980, jolloin toiminta viimeisissä puhelinkeskuksissa Kolarissa, Pellossa ja Ylitorniolla lopetettiin.

Puhelujen välittämisen lisäksi Posti- ja lennätinlaitoksella oli ns. lennättimiä. Sähköisissä lennättimissä tekstimuotoinen viesti kirjoitettiin reikänauhalle, josta se ajettiin lennättimeen tai kaukokirjoittimeen. Nämä sähkösanomat (sähkeet) olivat erittäin suosittuja. Ne mahdollistivat miltei reaaliaikaisen kaupankäynnin, uutisoinnin, viestittämisen tai vaikkapa onnittelusähkeitten lähettämisen Suomessa ja kansain-/mannerten välisesti.

Posti- ja lennätinlaitos piti edellä mainittuja palveluja yllä kaikille avoimissa palvelupisteissä. Lennättimeen  oli mahdollista tulla soittamaan tai lähettämään sähkösanoma. Kaikilla ei vielä ollut puhelinta kotona, saati työmatkoilla eikä kaikki soittajat halunneet värjötellä katujen varsille pystytetyissä puhelinkioskeissa tai odottaa viikkojakin kestävää ulkomaan kirjepostia.

Anyway – I worked there!

Posti- ja lennätinlaitoksella työskentelyyni ajoittuu teknisten toimihenkilöiden voimalalakko, joka alkoi 27.3.1977 ja kesti 11.5. 1977 saakka. Lakkokenraalina toimi silloinen ay-johtaja Jorma Reini. Hänen johdollaan lakon aikana toteutettiin tehon puutteen vuoksi (ehkä myös poliittisista syistä) jakelurajoituksia. Lakkoilevat työntekijät määrättiin työpaikoilleen sammuttelemaan ja sytyttelemään sähköjä. Silloisella asuinpaikkakunnallani sähköä jaettiin joka toinen tunti. Kun sähköä ei tullut, ei töissä lähetetty sähkösanomia, mutta puhelinlinjat toki toimivat silloinkin. Asiakkaat ohjattiin taskulampun valossa puhelinkoppeihin. Heille näytettiin valoa sen aikaa, että näkivät pyörittää haluamansa puhelinnumeron. Sitten heidät jätettiin pimeään puhumaan. Puhelun päätyttyä maksu ja kuitin kirjoittaminen toimitettiin kynttilän valossa. Lopulta ohjattiin asiakas valon kajossa ulos. Kotona opimme ns. kantapään kautta, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Pyykit lastattiin pesukoneeseen ennakkoon, taikinat vaivattiin, leivottiin ja kohotettiin valmiiksi paistamista varten, ruuat esivalmisteltiin ja kun valkeus saapui oli kokonainen tunti aikaa suoriutua monesta. Sähkön jakelurajoitukset koskivat kaikkia ihan tavallisia asukkaita mm. maanviljelijöiden oli huomioitava jakelurajoitukset lypsyillään ja maitotankeillaan. Sairaaloihin, valtiollisiin kohteisiin ja raskasteollisuuteen sähköä kuitenkin toimitettiin rajoituksitta.

Nyt neljäkymmentä vuotta myöhemmin sähköfirmat perustelevat sähkön kallista hinnoittelua sähköenergian siirtämisellä tuottajalta sähkön käyttäjälle, sähköverkon rakentamisella ja kunnossapidolla, sähkönmittauksella ja ympärivuorokautisella vikapäivystyksellä. Suurin osa suomalaisista sähkönmyyjistä myy myös vihreää sähköä, joka on vähemmän saastuttavaa tai ei saastuta lainkaan. Muut ympäristöhaitat kuten lintujen pesintä ja muuttoreitit, kalojen vaellus tai maisemahaitat otetaan huomioon vihreän sähkön tuotannossa. Vihreä sähkö uusiutuu, on omavaraista, kotimaista ja työllistävää. Kysynnän myötä tuotanto kasvaa ja myös vihreän sähkön hinta nousee. Tavallisena tallaajana, pienyrittäjän arjessa, mielessäni pyörivät sähköyritysten monopoliasema, mahdollisimman suuret voitot, verosuunnittelu omistusten ja holdingyhtiöiden kautta ja muu mahdollinen kikkailu, johon ymmärrykseni ei riitä.

Mietin, mitä mahtaisi tapahtua, jos kuluttajat ryhtyisivät sähkönkäyttölakkoon tai ainakin sen rajuun vähentämiseen?

PS. Lakkokenraali Reini oli sama henkilö, joka 1990-luvulla lähetti kuuluisan kikkelikortin tasa-arvoasiain neuvottelukunnan naistutkijalle. Kortin allekirjoittajina oli joukko nimekkäitä työmarkkinajohtajia ja viestinä kortin teksti ”Vive les Hommes”. Kikkelikortista nousi kohu. Hiukan mukaillen korttia, se ei olisi kaukana kortista, jossa suuret sähköyrittäjät laskeutuisivat norsunluutorneistaan tavallisen kansan pariin. Kansa ilmaisisi mieltänsä kansainvälisellä käsimerkillä keskisormi pystyssä päivänä, jolloin viime vuoden verotiedot julkaistiin!