Elokuun yön veikeä kaari

Elokuun lopun ilta oli jo valmiiksi vähän haikea. Sellainen lempeä pimeys, jossa tuikut palavat kuin pienet muistot ja musiikki avaa sisäisiä ovia, joita ei aina arjessa tule avattua. Talkooväki oli jo lähtenyt, mutta yksi toisensa jälkeen he palasivat vielä puutarhakeinuun — kuin jokin näkymätön lanka olisi vetänyt heitä takaisin. Vanhan Kasarmin henki syntyi siinä illassa, ilman että kukaan päätti niin.

Ihmiset juttelivat elämästään, harrastuksistaan, siitä mitä tämä vanha miljöö heille merkitsee. Ja minä istuin siinä, Seppo vieressä, tuikut hehkuivat, ja ajattelin: “Oii mikä ihana ilta.”   Vesa-Matti Loirin Nocturne soi mielessä, se viimeinen esitys itsenäisyyspäivän illassa — ja myös se tuttu lause: “Yksin olet sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.”   Ei surullisesti, vaan lempeästi. Sellaisella tavalla, joka tunnistaa rajallisuuden, mutta ei pelkää sitä.

Kun kaikki hiljeni ja astuin sisään omaan kotiini, mieli oli hiljainen ja pehmeä. Kesä oli mennyt, elokuun yö oli samettinen, ja melankoliset sävelet kuljettivat ajatuksia omia polkujaan pitkin. Ehkä viimeistä kymmentä mennään, ehkä elän 105‑vuotiaaksi — kuka tietää. Elämä on kummallista ja kaunista yhtä aikaa.

Ja juuri kun olin laskeutumassa siihen lempeään haikeuteen, elämä päätti olla veikeä.

Puhelin soi. Klo 0.33. Jesse. Asuntoauto mykkänä Kirkonvarkauden sillalla. Katja pulassa. Virrat pois, ei pihise eikä puhise.

Minä, joka olin juuri antamassa mielen levitä elokuun pimeään, vedettiin takaisin pintaan. Seppo hyppäsi housuihinsa, ovi kolahti, ja pelastuspartio lähti matkaan. Minä hymyilin — koska elämä on juuri tällaista: mieli viipyilee menneessä kesässä ja sametinpehmeässä yössä, ja sitten toinen jalka jo vipattaa, kun arki keksii uuden yllätyksen.

Punaviini lämmitti, ei mikään yötee (sen tietää jokainen). Joskus rommitoti, jos sattuu olemaan — tällä kertaa ei ollut. Mutta kaikella on tarkoituksensa.

Katja tyyntyi. Jesse huokaisi. Seppo palasi. Ja minä istuin sohvalle ja ajattelin: “Voi miten rakastan tätä perhettä. Voi miten rakastan elämän yllätyksellisyyttä.”

Tänään mieli on ollut tyyni. Hyvä päivä. Elämä yllätti iloisesti — ei ehkä Katjan näkökulmasta, mutta kuitenkin. Ja minä hymyilen edelleen.