Yrittäjämieli ja arjen matematiikka – millä rahalla yksinyrittäjä elää?
Tervetuloa taas Kanin koloon. Viimeksi purettujen raskaampien yhteiskunnallisten ajatusten jälkeen mieleni on tehnyt palata teemaan, joka on ollut omaa arkeani jo liki kolmekymmentä vuotta: pienyrittäjyyteen. Se on aihe, joka mietityttää ja kuohuttaakin usein, mutta johon liittyy myös valtavasti sydämen paloa ja kiitollisuutta.
Suomi elää ja hengittää pienistä yrityksistä. Meitä pieniä, alle 10 henkeä työllistäviä mikroyrityksiä on maamme yrityskannasta peräti 96 prosenttia. Ja kun katsotaan meitä yrittäjiä, peräti 72 prosenttia – eli noin 230 000 suomalaista – tekee työtään yksinyrittäjänä. Olemme valtava joukko, joka kantaa hiljaa suuren osan yhteiskunnan pyöristä. Silti välillä tuntuu, että se arjen matematiikka, jonka keskellä yksinyrittäjä luovii, on tehty lähes mahdottomaksi.
Kun katsoo numeroita, herää väkisinkin kysymys: millä rahalla yksinyrittäjä oikein elää?
Liikevaihdosta maksetaan ensin kaikki liiketoiminnan juoksevat kulut: toimitilavuokra, sähkö, koneet, kalusteet ja tarvikkeet. Kun näistä jotain jää viivan alle, siitä summasta yrittäjä maksaa vahvistetusta työtulostaan (YEL-tulo) noin 25 prosenttia YEL-maksua. Päälle tulee kotiseutuni kokonaisveroaste, joka huitelee 30 prosentissa.
Eikä se tähän lopu. Kun yrittäjä lähtee kauppareissulle ostamaan ruokaa kotiin, valtiolle sujahtaa arvonlisäveroa 13,5 prosentista aina 25,5 prosenttiin asti. Kotona odottaa laskupino: asunnon vuokra tai yhtiövastike vesimaksuineen, sähkö, puhelin, netti – kaikissa alv 25,5 % ja päälle erilaiset käsittelykulut. Puhumattakaan siitä, jos sattuisi tarvitsemaan terveyspalveluja, sairaalahoidon tukea tai lääkkeitä. Ja jotta yhtälö olisi juuri nyt erityisen haastava: yritykseni suurin ostaja on julkishallinto, jolla puolestaan on tällä hetkellä päällä tiukat osto- ja sijaiskiellot.
Se on kylmää kyytiä. Kova verotaakka tuntuu välillä jatkuvalta taistelulta tuulimyllyjä vastaan.
Mutta tarinalla on toinenkin puoli. Se lämmin, elämänmakuinen puoli, jonka vuoksi olen tässä vielä tänäkin päivänä.
Yrittäjyyteni on jatkunut pian 30 vuotta. Pienen yrityksen tavanomainen elinkaari on jotain kahden ja 25 vuoden väliltä. Olen nähnyt matkan varrella monenlaisia tarinoita. Jotkut ryhtyvät yrittäjiksi intoa puhkuen ja suurin odotuksin, mutta huomaavat pian, ettei laji olekaan oma. Toisilla taas ikä tulee vastaan reippaan parinkymmenen vuoden jälkeen ja on aika siirtyä ansaittuun lepoon.
Minulla on ollut onni matkassa. Ennen kuin oma yrittäjyyteni alkoi – vähän vahingossa, kuten parhaat asiat usein alkavat – sain kasvaa ammatillisesti kerrassaan mainioiden ja opettavaisten työnantajien ja työkavereiden ympäröimänä. Ja yrittäjävuosieni aikana olen saanut ympärilleni aivan korvaamattoman verkon. Olen saanut upeaa opastusta kehittämishankkeissa, kokenut yhteisöllistä tukea Porstuan lämmössä, ja rakentanut yhteistyöverkostoja, jotka tekevät toiminnastani ylipäätään mahdollista. Olen syvästi kiitollinen kaikille niille yksityisille ammatti-ihmiselle, jotka täyttävät koulutuksiani kerta toisensa jälkeen.
Päivääkään en vaihtaisi pois. No, ehkä jokusen hassun päivän sieltä täältä voisin heivata, jos aivan rehellisiä ollaan!
Yrittäjyys ei ole aina ruusuilla tanssimista, mutta kun ihmisellä on yrittäjämieli, se pakottaa ajattelemaan laatikon ulkopuolella – out of box. Se opettaa näkemään mahdollisuuksia siellä, missä muut näkevät vain suljettuja ovia. Se antaa sitkeyttä hengittää syvään, kohauttaa olkapäitään verolapuille ja kääntää katseen eteenpäin.
Tässä minä siis olen. Kokemusta rikkaampana, verkostostani kiitollisena ja valmiina uuteen talvikauteen.
Uusimman kirjani Yrittäjämieli (2026) teemaa lainaten
